Turvallisuus
Turvallisuudesta ei saa koskaan tinkiä! Kukaan vanhempi ei pysty valvomaan pientä energiapakkaustaan kellon ympäri. Jottei seikkailunilo muuttuisi turhautumiseksi, suojelusenkelimme pitävät vahtia…Tutustu lujatekoisesta pyökistä valmistettuihin leikkikehiin ja lukuisiin eri portteihin ja porttijärjestelmiin.

Turvallisuus ei tarkoita liikkumisen ja tutkimisen halun rajoittamista. Portit ja suoja-aidat tuovat kotiin turvalliset rajat, näyttävät leikkivälle lapselle oikean tien ja antavat vanhemmille mielenrauhan.
Ja koska perheenjäsenet liikkuvat paikasta toiseen, myös porttejamme voi siirtää – uteliaat lapset leikkivät nimittäin mieluiten sisarustensa tai vanhempiensa lähellä. Jo pienet lapset haluavat osallistua tavalliseen perhe-elämään, myös keittiössä. Siksi lujatekoisten puu- tai metalliporttiemme korkeutta voi säätää tai niissä on kätevä taittomekanismi. Lisäksi niitä on saatavana monenmuotoisina:
pieninä ja suurina, pyöreinä tai ovaaleina, neli-, kuusi- tai kahdeksankulmaisina…. Yhteistä kaikille porttijärjestelmillemme on, että ne ovat joustavia ja täyttävät usein samalla kertaa useampiakin tehtäviä!
Siksi niitä voi hyvällä syyllä kutsua suojelusenkeleiksi!













Euro-Parc
Belami
Lucy
Baby-Parc
Merlin
Octopus
Octo-Parc
Easylock
Easylock Wood
Easylock Natur
Portit
Portit rappusiin
Muunneltavat aidat
Geutherin valikoiduilla tuotteilla on viiden vuoden takuu/tuotevastuu ostopäivästä lukien.*
Huonekalujemme laatikot sulkeutuvat pehmeästi, mikä parantaa lastenhuoneen turvallisuutta. Pehmeä sulkujärjestelmä hidastaa ovien ja laatikoiden sulkeutumista ja kontrolloi automaattisesti sulkeutumisen viimeistä vaihetta.
Uudessa mallistossamme on ensimmäistä kertaa kahvaton painallustoiminto. Etupuolen kahvattomien paneelien suosio kasvaa jatkuvasti nykyajan huonekalusuunnittelussa. Kahvattomat laatikot ja vedettävät osat voi avata vaivattomasti painamalla mekaanisen painallustoiminnon ansiosta.




